Siirry sisältöön

31/1

Hakuaika 1.11.2021-31.1.2022

Terveys- ja hyvinvointiosaaminen ja -teknologia – Innovaatiorahoitushaku

Rahoitushaun soveltamisalana on terveys- ja hyvinvointialan uudet innovatiiviset ratkaisut, joissa kehitetään digitaalisia ratkaisuja, teknologioita ja toimintatapoja terveydenhuoltoon. Hankkeiden toteuttajien ei ole välttämätöntä tulla näiltä toimialoilta, mutta tulosten tulee edistää terveysalan kasvustrategian uuden tiekartan toimenpiteitä, joilla vahvistetaan terveysalan ekosysteemejä ja vienninedistämistä.

 

Vuonna 2022 myönnettävän rahoituksen osalta hakemus on jätettävä viimeistään 31.1.2022.


Lisätietoja

Outi Tuovila ja Laura Mustaniemi
etunimi.sukunimi@businessfinland.fi

Haku on päättynyt!

Katso koko hakuteksti (pdf)

Haku toteuttaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka on osa EU:n elpymisvälinettä (Recovery and Resilience Facility, RRF). Ohjelman toimenpiteet ajoittuvat vuosille 2021-2023. Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.

Haku kohdistetaan kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille ja yhteishankkeissa niiden kehittymistä tukeville tutkimusorganisaatioille. Rahoitusta voivat hakea Suomeen rekisteröidyt osakeyhtiömuotoiset yritykset, jotka haluavat kasvaa ja kansainvälistyä, ja joilla on siihen riittävät rahalliset resurssit sekä monipuolinen osaaminen ja tiimi. Lisäksi edellytetään kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla. Tutkimusorganisaatio voi hakea rahoitusta osana co-innovation-projektia.

Haun tavoite

Kilpailuetua ja tuottavuutta on luotava uusilla liiketoimintamalleilla sekä datan entistä paremmalla hyödyntämisellä. Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda Suomeen useampia yritysvetoisia kasvuekosysteemejä, joiden kohteena ovat globaalit kasvumarkkinat ja tavoitteena miljardiluokan liikevaihto, tukea huippuosaamisen kehitystä, uusien innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen syntyä sekä kotimaista ja kansainvälistä tunnettuutta. Haku kohdistetaan pääasiallisesti kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille ja yhteishankkeissa niiden kehittymistä tukeville tutkimusorganisaatioille.

Mihin aiheisiin rahoitusta voi hakea?

Projektit voivat liittyä

  • terveysturvallisuuden digitaalisiin ratkaisuihin
  • ihmisten hyvinvoinnin seurantaratkaisuihin
  • digitaalisiin hyvinvoinnin tukipalveluihin
  • ikäihmisten teknologiatuetun asumisen ratkaisuihin
  • datan uudenlaiseen hyödyntämiseen sekä edistyneisiin teknologioihin kuten tekoälyyn sekä niiden soveltamiseen laajasti terveys- ja hyvinvointialalla
  • muuhun terveysalan kasvustrategian uuden tiekartan 2020-2023 tavoitteiden edistämiseen

Tärkeimpiä hakukriteerejä ovat alustavasti hankkeiden innovatiivisuus, digitalisaation edistäminen, vaikutus yrityksen uusiutumiseen, tavoiteltava kansainvälinen liikevaihto, osaaminen ja kyvykkyys toteuttaa hanke sekä hankkeen toteutussuunnitelma.

Millaisiin hankkeisiin rahoitusta voi hakea?

Business Finland rahoittaa uutta luovaa tutkimuksellista työtä avustuksella. Avustuksella rahoitetaan yritysten itsenäisiä tutkimusprojekteja tai tutkimusorganisaatioiden kanssa toteutettavia Co-innovation-projekteja. Projektien pitää päättyä 31.12.2025 mennessä. 

Avustuksella rahoitettavissa projekteissa:

  • syntyy uutta osaamista ja tietoa yritykselle ja yhteistyöverkostolle
  • otetaan tavallista suurempaa riskiä ja siihen liittyy onnistuessaan suuri markkinapotentiaali
  • päättymisen jälkeen tarvitaan usein lisää kehitystyötä tulosten kaupallistamiseksi

Miten rahoitusta haetaan

Hakijan ja hakemuksen perustiedot täytetään normaalisti Business Finlandin sähköisessä asiointipalvelussa.

  • Valitse rahoituspalvelu:
    • Yritykset: ”Tutkimus-, kehitys- ja pilotointi” tai ”Co-innovation”
    • Tutkimusorganisaatiot: ”Co-innovation”
  • Valitse kohdassa ”Ohjelmat ja muut liitynnät” hakemuksen liittyvän ”RRF- Suomen kestävän kasvun ohjelma” ja valikosta tunnisteeksi ”RRF – terveys ja hyvinvointi”
  • Vastaa projektin osalta ympäristövaikutuksiin liittyviin kysymyksiin. Jokaisen Suomen kestävän kasvun ohjelmasta rahoitettavan hankkeen on täytettävä ns. ”Do No Significant Harm”-vaatimukset. EU:n elpymisvälineessä on vaatimus siitä, että mitkään toimenpiteet eivät saa aiheuttaa ympäristölle merkittävää haittaa.

Hakuaika

Rahoitusta myönnetään alustavan suunnitelman mukaisesti vuosina 2022 ja 2023 yhteensä 4 miljoonaa euroa. Business Finland tekee rahoituspäätökset normaalien valintakriteereiden mukaan. Vuonna 2022 myönnettävän rahoituksen osalta hakemus on jätettävä viimeistään 31.1.2022 ja 2023 myönnettävän rahoituksen osalta haku aukeaa loppuvuonna 2022.

Ota yhteyttä

Olettehan yhteydessä yhteyshenkilöönne Business Finlandissa tai asiakaspalveluumme (Jätä viesti tunnisteella: RRF – Terveys ja hyvinvointi -innovaatiorahoitushaku) hyvissä ajoin ennen hakemuksen jättämistä.

Jos olet uusi asiakas, siirry Tule asiakkaaksi -sivulle.

Katso 17.11.2021 järjestetty infotilaisuus hausta

Haun infotilaisuuden 17.11.2021 esitykset
Infotilaisuudessa esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia (pdf)

 

#KestäväKasvu

Kuva: FIMM, Helsingin yliopisto